Maria Guzenina

Uutiskirje 24/2026

Tässä uutiskirjeessä:

  • Pieni muistelo alkuun
  • Työntäyteinen syksy edessä
  • Kabinettini on saanut uuden vahvistuksen

Suomessa valmistaudutaan jo ensi kevään eduskuntavaaleihin, mikä näkyy hyvin kotimaan mediaa seuratessa. Itse en ole ehdolle lähdössä, vaan keskityn hoitamaan työtäni europarlamentaarikkona. Politiikassa on tärkeää toimia pitkäjänteisesti. Nämä jo kuluneet kaksi vuotta Brysselissä ovat opettaneet, että isoihin asiakokonaisuuksiin perehtyminen ja johdonmukaisesti toimiminen tuovat täällä vaikutusvaltaa, ja sen haluan käyttää Suomelle tärkeiden asioiden edistämiseksi.

Pieni muistelo alkuun

Jo aivan tämän kauden alussa pääsin työskentelemään kiinalaisen verkkokaupan sääntöjen korjaamiseen tähtäävän aloitteen raportöörinä. Sääntöjä onkin sittemmin kiristetty europarlamentin kannan mukaisesti. Nykyään kaikista EU-alueen ulkopuolelta tulevista alle 150 euron paketeista peritään 3 euron tuontitulli, mikä on näkynyt halpatilausten tuonnin romahtamisena. Kuluttajilla on nyt myös parempi suoja viallisten tuotteiden palauttamisessa. Tullien tehostetut tarkastukset ovat tärkeä osa kuluttajien suojaamisessa vaarallisilta tuotteilta. Eurooppa ei voi katsoa läpi sormien esimerkiksi myrkkyjäämiä sisältävien halpalelujen tuontia mantereellemme.

Lasten ja nuorten suojeleminen netissä on toinen iso kokonaisuus, jonka parissa olen päässyt työskentelemään jo heti kauden alussa. Suurten kiinalaisten ja yhdysvaltalaisten teknologiajättien kanssa käytävä vääntö alustojen vastuun vahvistamisesta ja yhteisten pelisääntöjen noudattamisesta vaatii lähestymistä monesta kulmasta. Vastuuta lasten nettiselaamisesta ei voi sälyttää yksin vanhemmille, netin pitäisi olla paikka, jossa lapsi ja nuori saa tutkia ja oppia ikäsopivan sisällön parissa. Tämä on mahdollista, jos nettiin luodaan lapsille ja nuorille turvallisia ympäristöjä. Työni tämän parissa jatkuu!

Katso videoni some-algoritmien haitoista täältä!

Työntäyteinen syksy edessä

Tänä syksynä keskityn työssäni kahteen isoon kokonaisuuteen. Lääkinnällisten laitteiden lainsäädännön uudistamisessa on kyse muun muassa potilaiden turvallisuudesta ja laitteiden valmistajien mahdollisuudesta innovoida uusia ratkaisuja. Tämän lakipaketin vaikutus on laaja, sillä se kattaa kaikki kategoriaan kuuluvat vaipoista monimutkaisiin kirurgisiin kojeisiin.  On ensiarvoisen tärkeää, että Euroopassa voidaan kehittää potilasturvallisia ja toimivia lääkinnällisiä tuotteita ja kojeita. Ja yhä useammin näihin laitteisiin liittyy myös tekoälyn valjastaminen ihmisen hyödyksi.

Teköälyn tulo vaikuttaa miltei kaikkeen valmisteilla olevaan uuteen lainsäädäntöön. Ihmisen on löydettävä ratkaisu sille, miten ja missä tekoälyä saa käyttää. Olen pääesittelijänä EU:n kyberturvallisuussääntelyn uudistuksessa. Kuinka turvattu yhteiskuntamme on, kun tekoäly päästetään murtamaan eri instituutioiden ja ihmisten henkilökohtaisen tiedon ympärille rakennettuja suojia? Miten vahvistamme puolustustamme nollien ja ykkösten maailmasta käsin, kun kvanttiaikakausi tekee jo tuloaan?

Tekoäly ja robotiikka muokkaavat tapaamme tehdä työtä tulevaisuudessa. Tässäkin Euroopan olisi pysyttävä kehityksen ohjaksissa. Kiinassa ollaan jo päästy akrobaattisten robottien tasolle, mutta Eurooppa tulee perässä.   

Näistä ja monesta muusta tulet kuulemaan taas viikoittain.

Kabinettini on saanut uuden vahvistuksen

Uutena parlamenttiavustajana kabinetissani aloitti tällä viikolla Christina Mercuriadi. Kuvassa kanssani vasemmalta Olivia Mokko, Christina sekä Oskari Eronen.

Christinalla on yli 19 vuoden työkokemus kulttuuri- ja luovien alojen puolustamisesta Brysselissä niin europarlamentissa kuin yksityissektorilla. Hän on opiskellut talous- ja valtiotieteitä sekä tekijänoikeusasioita Iso-Britanniassa. 

Christina työskentelee toimistossani kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan parissa. Tervetuloa tiimiin!

Kiitos kun olet viikkokirjeeni tilaaja! Ensi viikkoon! 

Tilaa uutiskirje

Haluaisitko vastaanottaa uutiskirjeen sähköpostiisi? Tilaa uutiskirje tästä!

Scroll to Top